keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Joulunäytelmäriemua



KOKO koulun näytelmät - sparraus-projektiin saapui 14 opettajaa, joita koulu-teatteri kiinnosti. Fasilitaattorina toimi teatteritaiteen opettaja-luokanopettaja Jukka Jokiranta.Kolmessa tunnissa klo 14-17 ehdittiin perehtyö Auroran koululla kehiteltyyn tapaan tehdä teatteria "korvakuulolta". Tarkoitus oli antaa opettajille ideoita ja rohkeutta mm. joulunäytelmien tekoon.



Opettajien lisäksi mukana oli kuusi Auroran näyttelevää oppilasta. Luimme Pekka Kämäräisen kirjoittaman koulu-näytelmän ILMASTON-MUUTOS KORVATUNTURILLA. Tarina otettiin korvakuulolta haltuun ja sitten siitä tehtiin kaksi versiota. Vähän yli tunnissa esitykset valmistuivat valoja ja äänitehosteitakin käyttäviksi toimiviksi kokonaisuuksiksi.





ESITYKSET järjestettiin DreamMix-luokassa, ja pienet TIP-lapset olivat ihanaa yleisöä. Meidän aikuisten lisäksi. Klo 16.40 oli perinteinen pizzahetki. Purimme paitsi ruokaa myös esityksiä:-)



OPPIMIS-KESKUSTEN järjestämistä koulutus-tilaisuuksista kerätään palautetta. Tällä kertaa saimme pelastettua 9 lomaketta pizza-roiskeilta. Seitsemässä koulutus arvoitiin (asteikko 1-5), arvosanan 5 arvoiseksi, yhdessä arvosana oli 4,5 ja toisessa 4.
Keskiarvo oli tällöin aikalailla 5-.

Muu palaute kuulosti seuraavalta:

" Hyvä aikataulu... Upeat kouluttajat...Luulin teoreettisemmaksi. Tämä oli kivaa ja opettavaista, rentouttavaa. Kiinnostaisi vielä tietää, miten se iso kokonaisuus avustajineen muotoutuu loppullisesti... Syntyi mukava yhteisöllisyyden kokemus... Todella antoisa kokemus. Sain uusia ideoita. Miehitykset yhtä aikaa oli oivaltava ja ennenkokematon.. Todella hyvä idea - alusta asti pääsi itse tekemään ja mukaan näytelmäprojektiin...Selkeä ja kiva paketti, käytännöllistä teatteriopastusta, itse osallistumalla oppi parhaiten. Rento mutta napakka ohjelma... Hyvin järjestetty ja kiva kun pääsi itse kokeilemaan minulle uusia tekniikoita... Kerrassaan innostavaa - käypiä käytänteitä...Innostava ja ihanan toiminnallinen koulutus...Olisin vielä toivonut valojen käytön mukaanottoa...Tosi mukavaa, että lapsia oli saatu mukaan.Toiminnallisuus on jees. Kalvosulkeisia on aivan liikaa...pizza ihana extra ..."


Kurssilaiset esittivät seuraavia koulutusideoita:

" Lisää teatterintekemiseen liityvää mielellään toiminnallista koulutusta esim. ohjaajana oleminen, dramaturgian luominen käsikirjoitukseen, prosessidraamaa ym...Lisää tällaista toiminnallista oppimista myös muille oppitunneille/eri aineisiin. Tämä toimii myös hyvin ryhmäyttämiskonsteina LV-tunneilla. Niihin kaipaa ideoita...Oma koulutus valaistuksesta...Tarkentavaa ja pidempää prosessointia tai samantyyppisiä pläjäyksiä eri näkökulmista... Joku pienimuotoisempi ilmaisutaitokoulutus- tunnille sopivaa materiaalia..."

Ei kommentteja: